Siirry suoraan sivusisältöön

Aikuiskoulutus kansanopistoissa

Kansanopistot ovat monipuolista koulutusta tarjoavia aikuisoppilaitoksia. Niiden koulutustarjonta jakautuu pitkäkestoiseen, vähintään kahdeksan viikkoa kestävään koulutukseen, eli linjoihin, ja lyhyisiin kursseihin.

Kansanopistojen pitkäkestoinen koulutus kestää tavallisimmin syksystä kevääseen. Näiden lukuvuoden kestävien linjojen lisäksi tarjolla on myös yhden lukukauden tai sitä lyhyemmän ajanjakson kestäviä linjoja.

Opetus on useimmiten yleissivistävää eli vapaatavoitteista kuten kieliä, taideaineita tai viestintää. Useimmissa kansanopistoissa voi opiskella myös avoimen yliopiston aineita.

Ammatillinen koulutus kansanopistoissa

Vapaatavoitteisen koulutuksen lisäksi monet kansanopistot järjestävät ammatillista koulutusta. Ammatillista peruskoulutusta, ammattiin valmistavia opintoja sekä ammatillista lisäkoulutusta on tarjolla sekä nuorille että aikuisille. Ammattiin valmistavat linjat kestävät yleensä useamman vuoden.

Kunkin kansanopiston tarjoamat mahdollisuudet selviävät tarkemmin niiden omilta www-sivuilta tai ottamalla yhteyttä oppilaitoksiin.

Huom! Jyväskylän kristillisen opiston, Karstulan Evankelisen Opiston ja Keski-Suomen Opiston ammatillisen aikuiskoulutuksen tarjonta löytyy tämän sivuston ammatillisen koulutuksen koulutushausta.

 

Linkit
Alkio-opisto
Iso Kirja -opisto
Jyväskylän kristillinen opisto
Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Karstulan Evankelinen Opisto
Keski-Suomen Opisto